PAM Kolmen kaupanalan ammattiosaston julkilausuma

28.9.2016

 

Julkilausuma

Viime viikolla uutisoitiin laajasti Kaupan Liiton suusta päässyttä sammakkoa palkka-alesta ja sen mahdollisista työllisyysvaikutuksista kaupan alalle.

Linkki uutiseen http://www.kauppalehti.fi/…/kaupan-liitto-toivoo-r…/bAreqTDC

Tästä ajattelimme tehdä oman vastineen ja kertoa Kaupan Liiton Anna Lavikkalalle totuuksia palkka-alen todellisesta tarpeellisuudesta.

On ihmeellistä, että kuola valuen ensin Kaupan Liiton tirehtöörit ajoivat kauppojen aukiolojen vapautusta, perustuen asiakkaiden oikeuteen käydä kaupoissa silloin kun heille sopii.

Nyt on kauppojen aukioloa vapautettu ja näistä kuluista mitä se aiheuttaa, on ilmeisesti kauppaketjujen johtajille tullut paha mieli? Kauppojen kokonaismyynti ei suinkaan ole lisääntynyt, mutta se on jakaantunut uudelleen. Tämähän toki tiedettiin, mutta tuolloin aukiolojen vapauttamista ei vastustettu, koska kuka nyt olisi halunnut heikoksi profiloitua.

Kalliita tunteja itkevät he. No eikös homma ollut niin, että asiakkaat saavat nyt sitten päättää koska kaupassa haluavat asioida? Tähän samaan hengenvetoon tahdomme sanoa myös sen, että tämä 24 tunnin talkootyö on vain yksi keino aikaansaada palkka-alea. Ei sillä mitään todellisia työllistymisvaikutuksia kilpailukyvyn muodossa tule olemaan.

S-ryhmä vie tällä hetkellä rohmuten markkinaosuuksia ja Keskon sedät ovat varmaankin käyneet itkemässä Lavikkalalle, että ei tämä homma nyt oikein toimikaan halutulla tavalla ja itkevät kalliiden työtuntien haittaavan investointeja ja kasvua.

Sen sijaan unohdetaan että nämä yritykset käyttävät tolkuttoman paljon vuokratyötä.

http://blogi.opteam.fi/…/opteam-ketjun-liikevaihto-kasvoi-1…

Vuokratyöyrityksillä menee tätä nykyä todella hienosti ja kun tietää että ilmaista tämän palvelun käyttö ei suinkaan ole. Tuntityönhinta on huomattavasti korkeampi kuin kaupan TES:in mukaiset palkat ja palkkojen sivukuluissakaan tämän vuoksi ei säästöä synny.

Luulemmepa, että kauppaverkoston pitäminen väkisin nykyisensuuruisena makselee hieman enemmän kuin myyjien ilta/sunnuntai/lauantailisät.

Tahdomme muistuttaa, että työehtosopimuksessa on olemassa harjoittelijan palkka. Koululaisen palkka on 70% ja harjoittelijan palkka 85% alimman palkkaryhmän 1. vuoden palkoista.

Viestimme on siis tämä Kaupan liitolle: olemme olleet mukana talkoissa jo kuusi vuotta. Työnantajapuoli on hävyttömästi käyttänyt hyväkseen maltillisia palkankorotuksia ja kasvattaneet omaa voittoaan.

On erittäin härskiä että kun kiky-sopimuksesta ei ole vielä edes lopullisia TES-kirjauksia tehty, niin jo haetaan lisää heikennyksiä jo sovittuihin asioihin.

Seuraavan kerran kun kikyn aikana tullaan esittämään heikennyksiä työnantajan puolelta, niin kaupan työntekijät marssivat ulos.

 

 

Terveisin 3 suurinta kaupan alan ammattiosastoa:

PAM 001 Helsinki
PAM 003 Tampere
PAM 069 Turku