Aktiivimallista, aktiiviseen toimintaan ay-liike! Turun elintarviketyöntekijät 144 ry

9.1.2018

Aktiivimallista, aktiiviseen toimintaan ay-liike!

Suomen porvarihallituksen vuoden vaihteessa eduskunnan päätöksellä voimaan saattama epäinhimillinen keksintö nimeltään ”työttömyysturvan aktiivimalli” on yhteiskunnassa laajasti ja tietysti myös elintarvikealan työntekijöiden keskuudessa syystäkin aiheuttanut voimakasta suuttumusta. Työpaikoilla on todettu hallituksen toimien olevan todella irvokasta menoa. Omissa käsissä olevien valtion työllistämistä edistävien toimien tekemisen sijaan, nyt yritetään sysätä syy omasta saamattomuudestaan työstään syrjäytetyille. Osoittaa todella täydellistä ihmisyyden ylenkatsomista leikata työttömien perheiden vähäinenkin turva vaatimalla tuloksia, jotka eivät ole työnhakijan päätettävissä. Näin absurdi laki ei miltään kantilta tarkasteltuna voi olla oikeusvaltiossa täytäntöönpanokelpoinen, arvioivat työläiset. Laki kyllä paljastaa sen, että tämä nykyinen kolmen porvaripuolueen kopla on henkisessä mielessä edelleen vuodessa 1918. Silloin köyhää kansaa halveksiva luokkavihamielinen politiikka johti vakaviin seurauksiin yhteiskunnassa. Tätä vastakkainasetteluako jälleen kaivataan, kysyvät elintarviketyöläiset vakavina.

Ammattiyhdistysliike on pitkällä kärsivällisyydellä koittanut neuvotella kolmikantaisesti tämänkin sortohallituksen kanssa. Nyt nähdään mihin se on johtamassa. Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden, sanoo vanha kansan viisaus. Näin on taas käymässä! Leikkaukset seuraavat toisiaan ja sopimukset hallituksen kanssa eivät pidä. On korkea aika ay-liikkeen koko voimallaan nyt nousta puolustamaan kaikkia jäseniään. Tai muuten jokainen meistä voi kohta joutua vuorollaan tällä ”aktiivimallilla” nöyryytettäväksi. Siellä yksilöinä porvarin portilla kontatessa ei oikeutta enää saada, arvioivat elintarviketyöläiset.

Me Suomen suurimmassa elintarviketyöntekijöiden ammattiosastossa tunnemme työmarkkinoiden historian omakohtaisesti jo vuodesta 1904 alkaen. Siksi työtaistelukoneistomme on ollut yli sata vuotta viritettynä kulloiseenkin tilanteeseen. Olemme nytkin siis valmiita osallistumaan tarvittaessa tällaiseen aitoon ay-liikkeen yhteiseen taistelevaan aktiivimalliin, jolla ennenkin on pärjätty. Me emme pyydä, me vaadimme!

Toverit SAK:n johdossa! Oletteko Te jo viimein hereillä, ja valmiit astumaan johtoon? Vai toimitaanko ilman Teitä? Kenttä kysyy, tuleeko vastausta.

 Turun elintarviketyöntekijät 144 ry

P.sta 

Jesse Järveläinen

puheenjohtaja

Puh. 020-7854067